keskiviikko 8. elokuuta 2018

Meillä on tontti!

Sopivalta tuntuva tontti bongattiin loppukeväästä myynnissä tori.f:n kautta ja kävimme sitä katsomassa (aika moneenkin kertaan) sekä kysyimme myyjältä lisätietoja ja itsekin selvittelimme paljon alueesta.

Sijainti oli meille todella hyvä ja tontti sekä ympäristö sellainen kuin olimme  haaveilleet: rauhallisella omakotitaloalueella päättyvän kadun varressa, lähellä järvenranta, kävely/pyöräilymatka palveluihin/kauppaan ja kouluun, katuvalot ja jalkakäytävät koulumatkoja varten, luonto lähellä ja siisti alue. Ja ehkä naapurustoa ajatellen se tärkein: mukavan tuntuiset auttavaiset naapurit. Tontissakin oli paljon hyvää: tilaa riitti, sijoittui hyvin ilmansuuntiin nähden, vanha kaava joka ei rajoita liikaa ja vanhaa puustoa tontilla. Myös työmatkojemme suhteen sijainti on hyvä ja myös julkisilla on mahdollisuus päästä helposti Tampereen keskustaan.

Tasainen tontti, joka pääosin heinikkoa ja villiintynyttä vanhaa pellonpohjaa.
 Reunoilla isoja puita, joista toivottavasti monta pystytään säästämään.

Kävimme myös muutamaa naapuria haastattelemassa ja näytti siltä, että tontilla voisi joutua paaluttamaan sillä osassa naapurustoa talot ovat paalutettuja. Tontin pyynti oli mielestämme hieman liian kallis ja yhdistettynä paalutukseen tai massiiviseen maanvaihtoon olimme jo hetken sitä mieltä että unohdetaan koko tontti.

Alue oli kuitenkin hyvä ja sattuman kautta saimme kuulla myös, että kyseisellä tontilla on tehty maaperätutkimusta eikä sen mukaan ole kuin metrin pehmeää maata vaihdettavana. Muutaman päivän mietinnän jälkeen päätimme kuitenkin tehdä tontista ehdollisen tarjouksen, ehtona maaperätutkimus ja ettei se paljasta mitään, mikä nostaisi rakentamiskuluja kohtuuttomasti normaaliin verrattuna ja tietysti rahoituksen varmistuminen.

Yllätykseksemme tarjouksemme lopulta hyväksyttiin ja juhannuksen kynnyksellä aloitimme yrityksen löytää maaperätutkimuksen ja pintavaaituksen tekijä. Se olikin odotettua hankalampaa riippuen ajankohdasta, tuli soiteltua ja läheteltyä sähköpostia noin kymmeneen yritykseen. Onneksi tekijä kuitenkin löytyi ja tutkimustuloksetkin saatiin nopeasti käyttöömme. Voinkin suositella Hämeen rakennus ja tutkimus-yritystä, hoitivat homman vaikka kesälomat painoivat päälle.

Tutkimuksissa ja selvityksissä ei paljastunut mitään yllättävää, ja meidän pitäisi selvitä maatöistä ilman paalutusta tai  muuta kustannuksia nostavaa, onneksi näin. Kun laina-asiatkin  saatiin kuntoon, niin päästiin heinäkuun lopussa tekemään tonttikaupat.

Nyt meillä on omistuksessa 1500 neliötä kaavoitettua maata, mielestämme hyvällä sijainnilla ja asuinalueella.



Tontin reunasta löytyy monta kookasta kiveä, niiden hyödyntämistä täytyy miettiä!

Kohta täytyy alkaa tutustumaan uuteen kotikuntaan, Lempäälään!