torstai 20. kesäkuuta 2019

Valaistussuunnitelma -osa 1 suunnitteluvaihe

Yhteistyössä Winled Oy:n kanssa

Talomme suunnitteluvaiheessa yksi tärkeä osa, joka jo ajoissa päätettiin oli, että tulevaan kotiimme tulee hyvä ja erilaisiin tilanteisiin muunneltavissa oleva valaistus. Tiesimme, että itsellämme ei ole osaamista tässä asiassa ja selvää olikin, että valaistussuunnitelma hankitaan  alan ammattilaisen tekemänä, jotta lopputulos olisi hyvä ja tarkoituksenmukainen. Halusimme moderneja led-valoja ja niiden lisäksi joitain tunnelmaa luovia kohdennettuja riippuvalaisimia. Ajatuksena oli, että valoa olisi riittävästi myös talven pimeillä keleillä, eikä heikko (lue: perinteinen talojen valaistustapa eli yksi riippuvalaisin isossa huoneessa keskellä) valaistus rajoita omaa toimintaa.

Kesän 2018 asuntomessuilla katselimme useassa kohteessa Winledin toteuttamia valaistuksia sekä kyselimme esittelijältä lisää.
Kesän 2018 asuntomessut ja Winledin mallitaulu valaisimista. Tästä se lähti liikkeelle. (kuva: oma kuva messuilta)

Valaistussuunnitelma-vaihe käynnistyi Winledin lähettämän esitietolomakkeen täyttämisellä rakennusluvan hakuvaiheessa maaliskuussa 2019 . Siihen piti kirjata jokaisesta tilasta tietoja suunnittelun pohjaksi: suunntellut pintamateriaalit ja värejä, huonekorkeus, toiveet valaisimista ja mahdollisia muita lisätietoja. Lisäksi tutustuimme lisää valaistukseen littyviin asioihin. Näiden esitetojen ja lupakuvien pohjalta Winledin suunnittelija loi meille valaistussuunnitelman sekä sisätiloihin, että myös ulos. Yleensä suunnitelma käydään läpi videopuheluna, mutta kun toimisto sattui olemaan lähellä, pääsimme käymään toimistolla.


Suunnittelija näytti jokaisesta huoneesta tehdyt 3D-kuvat valaistussuunnitelmasta. Tuleva kotimme ja tietysti valaistus näytti hienolta! Kuvat myös konkretisoivat paljon millainen se tähän mennessä lähinnä lupakuvissa ja pohjakuvana katseltu talo tulisi olemaan. Lisäksi  suunnitelma sisälsi valaistuspistekuvat sekä luettelon käytetyistä valaisimista.
Valaistussuunnitelmastamme esimerkki: ulkovalaistus takapihalla. (kuva: Winled valaistussuunnteilma 3D-kuvat)

Olohuoneen valaistusuunnitelma.  (kuva: Winled valaistussuunntelman 3D-kuvat)


Valaistus oli pitkälti sen näköinen kuin olimme etukäteen ajatelleet, mutta suunnittelija oli myös  tehnyt omia ehdotuksia, joita emme itse olisi keksineet. Osa näistä oli heti selvää, että emme halua kyseistä ratkaisua ja osa ehdotuksista oli harkinnan arvoisia ideoita. Selvää oli kuitenkin heti, että nyt valoa tulisi riittämään.
Suunnitelma keittiön valaistuksesta, pinnat meidän suunnitelmien mukaan 3D-kuvissa. Näitä kelpaa fiilistellä! (kuva: Winled 3D kuvat valaistussuunnitelmasta)
Tummasävyinen sauna, johon suunnittelija ehdotti epäsuoraa valoa, kuten keittiöön ja olohuoneeseenkin. (kuva: Winled)


Saimme suunnitelman itsellemme ja sitä jonkin aikaa tutkittuamme ja mietittyämme annoimme kommentit ja muutostarpeet valaistussuunnittelijalle.  Hän teki näiden pohjalta muutokset suunnitelmiin. Muutokset hoituivat sähköpostin ja puhelimen välityksellä.

Yleisvaloksi me halusimme upotettavan pyöreän led-alasvalon ja Lilja-valaisimia meillä tulee olemaan kahtena eri versiona lähes joka huoneessa sekä myös ulkona. Näiden lisäksi valaistusta täydennetään erilaisilla valonauhoilla, osa tulee työvaloksi ja osa taas luomaan epäsuoraa tunnelmavaloa.  Ulkoseiniin valitsimme Hydra-valaisimet. Valon väriksi valitsimme 4000Kelviniä, hieman vielä jännittää onko valinta oikea, mutta uskoisin niin koska talomme ja sisustus tulee olemaan moderni skandinaavinen.

Seuraavaksi odottelemme mielenkiinnolla miltä valaistus talossamme ihan oikeasti näyttää, mutta siihen menee vielä hetki aikaa... Siihen asti fiilistellään  valaistussuunnitelman kuvien avulla.

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Raksaprojektin vaiheet ja järjestys - päivitetään projektin edetessä

Tähän listaan  itselle muistiin missä järjestyksesssä ja milloin asioita talon rakentamiseen liittyen on tapahtunut. Projektin alussa etsin listausta omakotitalon rakentamisen eri vaiheista ja niiden järjestyksestä, mutta en silloin löytänyt hakemani kaltaista, niin jos tästä myös olisi jollekin muullekin hyötyä. Ainakin itse voin käydä kuukausien tai vuosien päästä tarkistamassa, milloin jokin asia tapahtui.

Vuosi 2018:

Tonttikaupat 30.7.2018

Vastaava Työnjohtaja mukaan projektiin 7.8.18
Talopakettien kilpailutusta, syksy-loppuvuosi 2018



Vuosi 2019:

Tammikuu:
Liitoskohtalausunto vko4
Talotoimittajien vertailua ja valinta

Helmikuu:
Talotoimittajien vertailua ja valinta
Talotoimittajan kanssa sopimus, vko 8
Maatyötarjouskyselyt joulukuu 2018-maaliskuu 2019
Päätös maatyöurakoitsijasta vko8

Maaliskuu:
Suunnitelmien ennakkokatselmus rakennuslupakäsittelijän kanssa, vko9
Rakentamis-kyltti tontille vko 9
Naapurikuulemiset vko9&10
Rakennuslupahakemus jätetty vireille kuntaan 5.3.2019
Puiden kaato tontilta , vko 11
Maatyöt alkaa, vko 11 /valiaikainen tieliittymä ja puiden siirto
LVI-suunnitelmat, 1.versio 14.3
Peräkärryn osto 18.3
Maatyö- & pohjakatselmus 19.3
Sähköliittymä tontille 28.3.2019

Huhtikuu:
Rakennuslupapäätös myönnetty 1.4.2019
Sähkösuunnittelua vko 14-15
Maatyöt(vko 14-,  maanvaihtoa, mursketta, tärytystä, vesi-ja viemäriputket, sähköt
Tontille vesiliittymä vko 14?
Anturan valmistelu/teko alkaa vko 14-16
Aloituskokous ja pohja-ja korkokatselmus 12.4.2019
Rakentamisaikainen vakuutus 15.4.2019
Maalämpökaivon poraus 17.4.2019
Maatyöt vko : suojaputket, maalampökaivon putket, vesiputket anturan alle
Raksaviikko1: perustukset ,vko 17 /2019
Tontille Tramppa vko17
iv-materiaalien tarjouspyynnöt ja suunnittelua

Toukokuu:
Lattiavalu 9.5.2019 (vko 19)
Sisustussuunnitelmaa karkealla tasolla vko 19
Kattotuolien toimitus 21.5.2019 (vko21)
Kattotuolien asennus Hiiap-autolla ke 22.5.2019
Laattasuunnittelua (vko 21)
Aluskate asennettu  ke 29.5.2019 (vko 22)
i-kanaviston asunnussuunnittelua vko22 ja asennus alkaa 30.5.2019
Otsalautojen maalausta (RR23) vko22


Kesäkuu:
iv-kanavisto asennus+eristys vko 22-26
Pohjamaalattujen ulos asennettavien osien maalausta ennen asennusta/osa asennuksen jälkeen : Otsalautojen+muiden puuosien smyygit, listat yms maalausta (RR23), terassien kattolautojen maalaus (619x) vko 22-
Tuulensuojalevyjen asennus  3.6.2019 (talopaketti)
Sisällä korkean vinon tilan ja muiden tilojen välinen väliseinä valmis vko 23
Vesikaton asennus/valmistelut alkaa vko 23
Vko 24 vesikaton asennus
iv-koneen toimitus vko 26-28


Heinäkuu:
Pintamateriaalisuunnittelua Värisilmässä  ja tarjous laatoista (vko 27-29)
Sisäseinien tasoitus ja pohjamaalaus (urakoitsija) vko28-29
Maalien kilpailutus/tarjouskyselyt ja valinta.
Sisäseinien maalaus itse vko 30-
Maalampöpumpun toimitus ja asennus vko 30
Laatoittajan kilpailutus ja valinta
Laattojen kilpailutus
Rimakaton lisäkoolaus, terassia, iv-kanaviston asennus +eristys(jäteilma), saunan koolaus ja saunasatu vko 31

Elokuu:
Sisäseinien maalausta.
Vko 32 takkamaterialien toimitus tontille.
Takan ja hormin asennus vko 33-35. (talopaketti)
Vesikatolle kulkusillan asennus+muut kattoturvatuotteet (talopaketti)
Valun kosteusmittaus (anturit upotettu vaaluun)14.8.2019: OH RH 84% ja PH 78%.
MDF-kattopaneelin asennus (MH:t, eteinen)
Terassien teko
Kiintokalustesuunnitelman täsmennystä
Pihan suunnittelua ja valmistelua maaurakoitsijan avulla: täyttömaiden levitys takapihalle, istutusaltaiden kaivua.
Puhallusvillan asennus (Ekovilla) ti 27.8.2019 (talopaketti)
Maalampö kytkettiin päälle ke 28.8.2019 (vesi 21 max astetta), kuivain edelleen päällä.
Sähköasennuksia vko 35: MHx3, tekninen tila ja käytävä valot ja pistorasioita.
Lasitusratkaisuiden mietintää ja tarjouspyyntöjä vko 35.


Syyskuu:
Teknisen tilan seinien maalaus, sisäseinien paikkamaalaus, tyttöjen makuuhuoneen tehosteseinän kuvioiden maalaus/taiteilu.
Vinon sisäkaton valaisinpaikkojen mittailua, merkintää ja rimakaton asennusvalmistelua.
Rimakatttoasennus OH-RT-K vinoon sisäkattoon.
Laattatoimitus: noudettiin n 1500kg laattoja ja kannoin ne sisälle.
Laatoittajamme aloitti työt (ti 3.9.2019) pesuhuoneen seinien tasoituksella, muokkauksella, jatkuu seinien vesieristyksillä ja laatoituksilla.
Pihan suunnittelua ja valmistelua maaurakoitsijan avulla: pihavaloille sähkön suojaputkien veto, sadevesiputkien vetoa lisää, täyttömaiden levitys takapihalle.


...............

(jatkoa seuraa, projekti etenee niin vauhdilla että blogipäivitykset laahaa perässä -listan päivitys tulossa)

torstai 25. huhtikuuta 2019

Kiintokalustetoimittajien ja keittiön kilpailutus

Aloimme jo aikaisin kesällä ja syksyllä selaamaan ideakuvia, kävimme kesällä asuntomessuilla ja kyläillessämme tuttavien luona haastattelimme heitä heidän talojensa ratkaisuista ja niiden toimivuudesta. Mietimme myös paljon nykyistä arkeamme ja mitä nykyisessä asunnossamme oli toimivaa ja mitä muuttaisimme.

Näiden pohjalta talon pohjapiirrosluonnoksen ollessa lähes valmis lähdimme käymään keittiökalustekaupoissa. Halusimme ajoissa tutustua tarjolla oleviin ratkaisuihin ja varmistaa että pohjaan piirretty keittiön tila olisi toimiva ja siihen saataisiin sijoitettua meidän tarpeitamme vastaava keittiö. Halusimme myös ajoissa lukita lieden paikan sekä vesipisteet, sillä ne kuitenkin tarvittaisiin jo alkuvaiheessa eri suunnitelmiin.


Talon huonejako ja muoto selvillä sekä keittiön paikka päätetty. Näillä mitoilla tarkempi keittiösuunnittelu käyntiin. 



Päädyimme hyödyntämään Keittiömaailman, Puustellin ja Noblessan keittiösuunnittelijoita. Muitakin toimittajia olimme tutkineet pitkin vuotta messuilla ja monissa talotoimittajien järjestämissä talonäytöissä. Paljon luimme myös blogeista kommentteja. Osa kiintokalustetoimittajista karsiutui jo aiemmin  ja osittain valintaa ohjasi myös viime metreille päässeet talotoimittajat, jotka tekivät kyseisten yritysten kanssa yhteistyötä.

Kukin keittiösuunnittelija teki pohjakuvan ja mittojen pohjalta suunnitelman ja sen perusteella meille tarjouksen. Huomionarvoista oli, että muut antoivat suunnitteluohjelmallaan piirtämänsä kuvat meille, mutta Noblessa vain näytti kuvat nopeasti ja luovutti meille vain tarjouksen. Noblessa oli ainut, joka sanoi antavansa kuvat meille vasta kirjoittettuamme sopimuksen heidän kanssaan. Tämä oli hieman pettymys, kun olimme nähneet aiemmin Noblessan hienoja ja havainnollisia suunnitelma-kuvia. Tarjoukset halusimme niin, että voimme ottaa halutessamme kodinkoneet eri paikasta, samoin kuin muiden tilojen kiintokalusteet. Kukaan ei antanut vielä tässä vaiheessa tarkkaa mittapiirrosta suunnittelemastaan keittiöstä. Myös keittiöön suunniteltujen materaalien ilmoittamisen tarkkuudessa oli eroa. Suunnitteluohjelmalla keittiöstä (ja muistakin kiintokalusteista) piirrettujen kuvien laadussa ja visuaalisuudessa oli myös hurjat erot.

 Luulisin kuitenkin että varsinkin tällaisessa asiassa kun ostetaan kokonaisuus, mitä ei vielä ole sellaisenaan suoraan ostotilanteessa nähtävissä vastaavassa laajuudessa, hyvät kuvat kertoisivat enemmän kuin tuhat sanaa ja vahvistaisivat ostopäätöstä ja myös houkuttaisivat usemman asiakkaan tekemään kaupat. Selkesti parhaat, houkuttelevimmat, tunnelmallisimmat ja tarkimmat kuvat olivat Keittiömaailmasta saamamme, joten siitä heille parhaat pisteet.

Tarjouksissa taas eroavaisuuksien vertailu ei ollut ihan yksiselittäistä, kun kaikilla oli omat materiaalinsa ja pintansa ovissa, rungoissa jne, jolla keittiötä tarjosivatkin, vaikka kaikkien ajatus keittiön muodosta ja toimintojen sijoittelusta olikin samansuuntainen. Osa suunnittelijoista ehdotteli muita rohkeammin erilaisia vaihtoehtoja ja kyseenalaisti hyvällä tavalla mielipiteemme ja perusteli suosituksensa. Tietyissä asioissa pidimme kuitenkn päämme, emmekä muuttaneet mielipidettämme myyjän suosituksesta. Yksi tällainen oli alakaapiston nurkan hyödyntäminen: alusta lähtien minulle oli selvää, että haluan siihen LeManse-karusellin kattiloiden säilytykseen.

Erot olivat pitkälti suunnittelijan ammattitaidossa asiakkaan huomioimisessa ja liikkeen tarjoamassa valikoimassa. Aamiaiskaappiratkaisut vaihtelivat liikkeestä riippuen. Keittiömaailmassa oli eniten näytillä erilaisia ratkaisuja kiintokalusteisiin, myös niitä erikoisempia sähköllä toimivia. Noblessalla sokkeli oli korkeampi haluamallamme ovella/kaapinrungolla ja sitä kautta työtason pinta jäisi tietyillä tasomateriaaleilla korkeammalle kuin muilla. Kalusteiden laadukkuus ja toimivuus täyttyi jokaisella näillä toimittajalla, ainakin oman vertailumme mukaan.

Kaikkien kolmen kiintokalusteet toimitettaisiin kasattuina ja asennus itse onnistuisi myös. Toimitusajoissakin kaikki olivat joustavia.  Itse keittiösuunnittelijoiden persoonat näkyivät vahvasti suunnitelmien esittelyissä. Yksi suunnitelija ei itse ehdotellut paljoakaan uusia ideoita. Yksi suunnittelija kertoi hyvinkin suorasti tietonsa ja näkemyksensä valinnoistamme ja niistäkin asioista joita emme halunneet. Yksi suunnittelija kehui ja mairitteli meitä. Kaikki kolme antoivat kuitenkin paljon ajattelemisen aihetta ja uusia vaihtoehtoja toteutukseen sekä esittelivät mitä kaikki ratkaisuja markkinoilla tai heillä on tarjolla. Näissä keskusteluissa ja liikkeissä malleja testatessa ajatus jalostuikin niin että muutimme myös toivelistaamme joidenkin kohtien osalta. Esimerkiksi apteekkarikaapille löytyi meidän tarkoitukseemme kätevämpi korkea kaappi, jossa on tukevat erikseen avattavat sisälaatikot.



Miietimme keittiön lisäksi myös muita kiintokalusteita toimittajien kanssa. Kodinhoitohuoneen kalusteseinämä oli aika selvä ja kaikilla oli selvästi samansuuntainen näkemys, miten kalusteet ja toiminnot kannattaa sijoitella. Kodinhoitohuoneessa suurin päätös itselleni oli siirtyä nykyisestä pyykkitornista, siihen että työpöytätilan maksimoimiseksi pesukone ja kuivausrumpu sijoitetaan pöytätason alle vierekkäin. Olen tykännyt pyykkitornista, ja jääkin nähtävksi miten pyykkäys koneet vierekkäin toimii. Näiden kiintokalusteiden lisäksi kodinhoitohuoneeseen on tulossa myös pukuhuone-osa, jossa siis istuinpenkki ja hieman kaappitilaa.

Muita kiintokalusteita ovat vessojen allaskaapit(laatikostot), joissa suurimmat erot mielestäni toimittajien välillä ovat itse altaat. Niiden muotoa ja materiaalia täytyy vielä miettiä. Mahdollisesti vessoihin on tulossa myös jokin yläkaappi, seinäkaappi tai peilikaappi. Eteiseen on ajateltu isoa liukuovikomeroa, sekä myös makuuhuoneisiin ja vaatehuoneisiin tarvittaisiin vaatekaapit, joten on niitä kiintokalusteita pitkä lista.  Koimme kuitenkin, että keittiö on se tärkein, sekä toimivuudeltaan ja näkyvyydeltään ja myös hintavin, joten suunnittelu täytyy ensin keskittää siihen ja valinta toimittajastakin tehdä pitkälti sen pohjalta.

Vessaan on suunniteltu kalusteet yhdelle seiälle ja pönttö viereiselle.


Lopullisen valinnan kiintokalustetoimittajasta teimme pitkän mietinnän jälkeen ja päädyimme Puustelliin. Eniten valintaan vaikutti asiantunteva suunnittelu, ideointi ja asenne, miten meidät huomioitiin sekä mielikuva laadukkaasta keittiöstä. Tosin vielä jätimme avoimeksi, että otammeko koko talon kiintokalusteet heiltä vai hyödynnämmekö esimerkiksi vaatekaapeissa Ikeaa.

Puustellin kanssa muokattiin keittiösuunnitelmaa vielä lupakuvia varten ja mietittiin tarkemmin kaappien jako ja mitat sekä toimintojen paikat sekä väritystä.  Niistä lisää omassa erillisessä julkaisussa.



tiistai 23. huhtikuuta 2019

Keittiösuunnittelua ja keittiön toivelista

Keittiö on kodin sydän - niin meilläkin.

Jo heti syksyllä  (tai itse asiassa jo aiemminkin olimme aihetta pyöritelleet) aloimme miettimään, millaisen keittiön haluamme. Tykkäämme kokata ja leipoa, joten keittiöön haluttuun panostaa. Lisäksi keittiö tulisi olemaan osa avointa oleskelutilaa ruokailutilan ja olohuoneen yhteydessä, niin toimivuuden lisäksi sen ulkonäkö oli tärkeää. Keittiössä vietetään suuri osa päivästä, meidän perheessä neljän henkilön voimin ja välillä mukaan mahtuu vieraitakin.  Toimivuus jokapäiväisessä käytössä on tärkeää, sillä huonosti suunnitelluissa ja erittäin pienissä keittiöissäkin on tullut kokkailtua ja nyt kun on mahdollisuus saada keittiöstä juuri meidän perheen tarpeita palveleva, niin yritämme panostaa keittiösuunnitteluun. Tähän vielä lisänä tontin ja muun talon huonejärjestyksen asettamat vaateet sekä muut oma toiveemme, niin asia ei ollut helppo tarkaista.



Alunperin halusimme keittiöömme nämä asiat:

-avoimen yhteisen oleskelutilan (K-RT-OH)
-ikkuna keittiössä
-keittiöstä on näkymä ulos etupihalle/ vieraiden saapumissuunntaan eli kadulle
-saareke, jossa liesi
-saarekkeen ympäri pääsee kulkemaan ruokapöytään / 2 kulkureittiä keittiöön
-ruokapöytä muualle kuin keittiökaapistojen väliseen tilaan
-moderni yhtenäinen ilme kettiössä
-toimiva kolmio/ lyhyet etäisyydet välillä JK- liesi -vesipiste
-jääkaapin viereen laskutasoa
-(omasta mielestämme) laadukkaat/meidän tarpeisiin sopivat kodinkoneet
-paljon säilytystilaa ovien takana/ piilossa katseilta
-paljon työskentelytasoa, alalaatikoita, korkea kuiva-ainekaappi, yläkaappeja
-laadukkaat laatikoiden mekanismit, tukevat rungot
-riittävästi pistorasioita
-hyvä valaistus
-helppo pitää puhtaana, kestävä materiaali
-iso komposiitti-tiskiallas, esim Blanco
Edellisessä asunnossa oli kivitasojen kaverina Blancon komposiittiallas tummana ja oli todella hyvä käytössä, sellainen halutaan uuteenkin keittiöön. (kuva lapetek.fi)

-musta/tummasävyinen keittiö
-täyskorkea pakastin sekä jääkaappi


Nämä olisivat erittäin kivoja, mutta eivät aivan välttämättömiä:

-istuinpaikat saarekkeeseen
-ei roikkuvaa /katseen tiellä olevaa liesituuletinta
-ergonomisella korkeudella kodinkoneet
-keittiöstä keskustelu-/katse yhteys olohuoneeseen ja ruokailutilaan, mutta tilat L-malliin, ei I-malliin peräkkäin
-aamiaiskaappi
Aamiaiskaappi toisi arkeen helppoutta, sotkut voisi piilottaa ovien taakse. Mutta se hinta... (kuva topi-keittiot.fi)

-kuivauskaappi/-hylly
- apteekkarikaappi
Apteekkarinkaappi kätkee sisäänsä valtavan määrän kuivatarvikkeita ja ne saa näkyville. (kuva kvik.fi)

-huomaamattomat vetimet /vetimettömät ovet


Olipahan pitkä lista, ja muutama toive taisi listalta unohtuakin. Tässä riittääkin hommaa suunnittelijoille, miten nämä saisi mahtumaan samaan keittiöön...

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Rakennuslupahakemus vireille vko 10



Rakennuslupahakemus saatiin maaliskuun alussa jätettyä lupapisteeseen. Sitä edelsi pitkä suunnittelujakso.

Oikeastaan suunnittelu lähti liikkeelle jo viime keväänä, kun sopivaa tonttia etsittiin. Silloin oli isot linjat selvillä eli että haluttiin riittävän iso tontti, jolle saisi rakentaa 1-kerroksisen puutalon sekä katetut paikat kahdelle autolle. Emme halunneet liian määräävää kaavaa, emmekä liian pientä tonttia. Samalla aloimme jo miettimään talon pohjaratkaisuja tai mitkä asiat huonejaossa ja ilman suunnissa olisivat meille tärkeitä. Tässä(kin) vaiheessa tuli selattua monet talokirjat läpi ja moneen kertaan, sekä netin lukuisia talopohja-kuvia.

Alusta lähtien ymmärsimme kyllä sen tärkeän säännön, jota moni raksaprojektissa vastaan tullut ammattilainen painottaa, että Talo rakennetaan tontin vaatimusten mukaan. Eli tontti on se tärkein, josta kaikki lähtee liikkeelle. Näin meilläkin. Kun olimme löytäneet tonttimme, muokkasimme omia aiempia talonpohjapiirustus-suunnitelmia tonttiimme sopiviksi ja tässä vaiheessa aloimme myös kyselemään talofirmoja mukaan.

Homma konkretisoitui lisää, kun talopakettien sisältöä käytiin läpi, että mitä kaikkea täytyykään valita tai päättää ennen kuin talo tulee valmiiksi tai päästään edes aloittamaan rakentamista.

Talofirmojen paketteihin sisältyi yleensä tarvittavat lupakuvat, mutta tapa, miten ne saadaan aikaan erosi hieman. Osa talopakettitoimittajista tarjosi kuvien muokkauskierroksia rajatun pienen määrän, osa taas rajatun suuremman määrän ja osa rajattomasti. Lähes kaikilla muokkaukset tehtäisiin ns etänä tai vain myyjän läsnäollessa ja henkilöä joka kuvat päivittää ei ollut mahdollista tavata. Näihin kiinnitimme huomiota ja pidimme tärkeänä tämän sujuvuutta (ja nopeuttakin), sillä asioiden selostaminen vain puhelimessa tai sähköpostilla on välillä hyvinkin hankalaa.

Talotoimittajan valinnan jälkeen alkoi kuvien ja piirustusten valmistelu. Meidän hommana oli luoda lupapisteeseeen uusi hanke ja täyttää omat tietomme sekä perustiedot tonttiin ja hankkeeseen liittyen.



Lupapisteeseen ensin tunnuksien luonti ja sitten ihmettelemään, että mitä siellä täyttäisi. Onneksi kuitenkin rakennuspaikkakuntamme toimii jo sähköisesti, nopeuttaa ja selkeyttää asioiden hoitamista. (kuva lupapiste.fi)

Rakennuslupaan vaaditaan ainakin hankkeen perustiedot, talon pohjapiirustus, julkisivukuvat, leikkauskuva korkotietoineen, naapurikuulemiset, julkisivun väriselvitys, energiaselvitys, projektin suunnittelijoiden tiedot ja kelpoisuus, sekä monta muuta tietoa, jotka pääsuunnittelijamme suunnitelmista kirjasi. Tässä vaiheessa piti myös kirjata hakemukselle, jos on tulossa maalämpöä tai aiotaan kaataa tontin puustoa. Taitaa olla hieman kunnasta riippuvaista, että mitä kaikkia selvityksiä tarvitaan ja missä laajuudessa. Lisäksi saimme kunnan käsittelijältä pyynnön, että jo aiemmin tekemämme alustavan suunnitelman alkukatselmuksen lisäksi hän halusi suunnitelmien henkilökohtaisen esittelyn ennen kuin lupahakemus jätettäisiin.

Esittelyssä käytiin hakemusta läpi ja vielä tuli esille muutama pieni asia, jotka suositteli merkitsemään piirustuksiin. Isompia muutoksia ei oikeastaan tullut tässä vaiheessä. Jo alustavassa katselmuksessa oli ohjeena ollut vaihtaa talo harjakattoiseksi.

Vielä asemapiirroksen päivitys ja pääsimme kiertämään ovelta ovelle naapureita, sillä halusimme itse hoitaa tämän osuuden, vaikka kuntakin olisi sen hoitanut tai myös lupapisteessä olisi ollut mahdollisuus sähköpostilla hoitaa naapurikuulemiset. Naapurikuulemisiin meillä oli asemapiirustus, jossa oli kunkin kiinteistön kohdalla paikka nimille. Hyvänä vinkkinä muille, että kaikilta kiinteistön omistajilta täytyy saada allekirjoitus. Kohtuullisen nopeasti kaikilta nimet saatiinkin paperiin ja päästiin vihdoinkin jättämään lupapisteessä rakennuslupahakemus eteenpäin viranomaiskäsittelyyn. Arvio käsittelyajasta oli 6-8viikkoa.






keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Rakentamislaina -miten eroaa normaalista asuntolainasta?

Asuntolainaa meillä on ollut aiempiin asuntoihimme jo monta vuotta ja aluksi kuviteltiin, että tämä rakentamislainakin menee samalla kaavalla. mutta eihän se menekään.

Nimi on useimmissa pankeissa sama asuntolaina, mutta erotellaan rakentamislainaksi, joka toimii nostoperiaatteiltaan eri tavoin.

Ensinnäkin pankki laskee kiinteistön vakuusarvon sen mukaan, mitä kustannuslaskelmassa on arvio, että tarvitsee ostaa talon rakentamiseen palveluita, työtä tai tavaraa. Jos aikoo tehdä osan itse, niin omalle työlle ei lasketa lainkaan arvoa. Jos siis olisi hartiapankkirakentaja ja ostaisi vain kaiken pitkän puutavaran rautakaupasta ja tekisi kaiken työn itse, niin pankin mukaan kiinteistön arvoksi silloin muodostuisi vain nuo ostetut materiaalit. Tämä kiinteistön arvo, on se, joka määritellään ennen lainannostoa ja ennenkuin taloa on alettu tekemään. Toki pankista suositeltiin, että (etenkin ne joilla oman työn osuus on suuri) talon valmistuttua tarkistettaisiin (esim kiinteistönvälittäjällä ja/tai kustannusten kautta), osuiko kiinteistön etukäteen arvioitu arvo oikein vai täytyykö se korjata. Tässä vaiheessa siis oma työkin saisi arvon.

Lainaa voi saada (pankista riippuen) noin 70% kiinteistön vakuusarvosta ilman muita vakuuksia tai takauksia. Jos tarvittavan lainamäärä ylittää siis tuon prosenttiosuuden, tarvitaan yleensä jotain muuta vakuudeksi, esimerkiksi valtiontakaus, pankin rahoittama takaus"laina", muuta omaisuutta tai ulkopuolinen henkilö takaamaan omaisuudellaan.

Pankki myös tarvitsee paljon enemmän dokumentteja kuin normaalissa asuntolainassa, tarvitaan tietysti normaalit taloustiedot lainanhakijoista ja perustiedot (rakennettavasta) talosta, mutta myös ainakin yksityiskohtainen kokonaiskustannuslaskelma rakennusprojektista, tontin perustietojen lisäksi omistustiedot (esim jos omistustontti: lainhuuto-, rasitus-ja kiinteistörekisteritodistus sekä kauppakirja), mahdollisen pantin tiedot ja tarvittaessa myös vastaavan mestarin lausunto ja rakennuslupa (jos se jo on haettu).

Normaali asuntolaina nostetaan yleensä aina kerralla, kun tehdään kaupat esim rivitalo-asunnosta.  Rakentamislainaa ei tarvita kaikkea kerralla, eikä sitä voi nostaa kaikkea kerralla tililleen, vaan sitä nostetaan vähitellen rakentamisprojektin etenemisen tahdissa. Käytännässä tämä tapahtuu vastaavan mestarin kirjoittamien valmiusastetodistusten pohjalta tai esim talotoimittajan, urakoitsijan tai muun tavarantoimittajan laskujen mukaisesti. Pankki siis seuraa, että talo ja rakennusprojekti etenee ja antaa tilille aina valmiusastetta tai kuluja vastaavan summan lainasta. Ja nämä tililleen saatavat lainaerät täytyy aina erikseen pyytää ja lähettää pankille dokumentit vastineeksi rahannostosta. Pankki siis seuraa että rahat käytetään projektin edistämiseeen.

Kuulostaa hankalammalta kuin normaali asuntolaina, mutta tällä edetään ja ainakin meidän pankin yhteyshenkilömme korosti käyttämään myös maalaisjärkeä, ettei joka laskulle tarvitse pyytää pientä summaa erikseen, vaan kerralla voi nostaa lainaa esim seuraavan kuukauden tai parin tarpeisiin, kun tiedetään mitä kuluja on tulossa.


Nämä erot ja asiat siis pätee ainakin meidän rakentamislainaan, mutta eri pankeissa voi olla eri käytännöt, joten näitä ei voi yleistää, joten tarkistathan omasta pankistasi.

torstai 21. helmikuuta 2019

Pankkivertailua -lainan kilpailutus

Ollaan jo kaksi omistusasuntoa omistettu ja myyty ja niihin lainaa pankista haettu, ja muutamasta pankistakin on jo aiemman asiakkuussuhteen pohjalta kokemusta.

Aluksi tietysti lasketttiin, että mitä meidän talo tulisi maksamaan kaikkinensa ja toisaalta taas, että minkä suuruiseen lainaan meillä on varaa. Tällä haarukalla ja tekemällämme kustannuslaskelmalla lähdettiin kyselemään keväällä 2018 jo ennen tontin  löytymistä pankeista lainatarjouksia.

Sitten vain näppärästi täyttämään netin käteviä pankkien yhteydenottopyyntöjä ja odottelemaan soittoja pankeista.

Yllätyin, miten vähän tuntui pankkeja kiinnostavan lainan tarjoaminen, ainakin meidän tapauksessa Pirkanmaalla keväällä, vaikka meillä talous ja lainan suuruus olikin hyvin balanssissa. Laitoimme kyselyn eri tavoin  neljälle pankille, omasta OP pankistamme oltiin nopeasti yhteydessä, mutta muista ei kuulunutkaan heti mitään. Otin sitten uudestaan itse yhteyttä muihin pankkeihin. Säästöpankin edustajan olimme tavanneet aiemmin asuntonäytössä ja häneltä sainkin lainalaskelman puhelinkeskustelun (ja muutaman kyselyn jälkeen). Yhdestä pankista (Danske) en saanut kunnon yhteydenottoa kyselyistä huolimatta. Kolmannen pankin kanssa kävin istumassa kasvotusten ja neuvottelemassa lainasta.

Vertailimme lainoissa luoton suuruuden lisäksi takaisinmaksuaikaa, marginaalia, kk-maksuja, lainan nostokuluja,  koko pankkiasioinnin kuluja ja pankista saatua palvelukokemuksta ja asioiden sujumista. Lähes kaikki sitoivat lainan samaan Euriboriin. Eroja oli myös paljon pankin tarjoamien "oheistuotteiden" suhteen ja niiden hinnoittelussa.  Pankkikonttorin sijainnilla emme kokoneet olevan suurta merkitystä, sillä niin moni asia hoituu nykyisin verkossa tai puhelimen välityksellä.

Lopulta päädyttiin tarjousten perusteella siihen, että jatkamme nykyisen TSOP-pankkimme kanssa edelleen ja nostamme rakentamislainaakin sieltä. Olihan heiltä paras tarjous ja asiointi suijui muutenkin hyvin. Ja onhan tässä se hyvä puoli, että nyt ei tarvitse vaihtaa kaikkea pankkiasiointia muualle ja opetella taas uutta tilinumeroa.

Pankista on meille tietty yhteyshenkilö, joka on hoitanut meidän lainan neuvotteluita, vastannut kärsivällisesti kaikkiin kysymyksiin sekä verkkopankin että puhelimen välityksellä, auttanut hoitamaan rivitalomme kauppaan liittyvä asioita. Tämä on erittäin positiivinen asia, ettei aina tarvitse asioida eri henkilön kanssa ja alkaa alusta asti selittämään asiaansa, kuten yleiseen puhelinpalvelunumeroon soitettua (ja jonotettua ensin 10min) tarvitsisi.


keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Talopakettien kilpailutus

 Aloitimme omalla arkkitehdin luonnostelemalla pohjalla talopakettien kilpailutuksen heti kun pohjaluonnos tuntui meille sopivalta. Siinä vaiheessa vielä epäröimme, että haluammeko muuttovalmiin paketin vai levyvalmiin/viittä vaille valmiin/sisustusta vaille valmiin paketin. Päädyimmekin pyytämään molemmista tarjouksia. Se hieman monimutkaisti tarjouksien vertailua, mutta ainakin näimme hintatason, jonka talofirmat ottivat pintojen tekemisestä.

Pyysimme tarjousta Evesa-taloilta, Kastellilta, Kannustalolta, Sievitalolta, Deko-talolta, Design-talolta, Jukkatalolta sekä vielä vastaavan mestarin suosituksesta pitkästä tavarasta taloja tekevältä paikalliselta Timpuriduolta. Myös muita talofirmoja harkitsimme ottavamme mukaan, mutta näissäkin tuntui jo riittävän ihan kylliksi vertailtavaa.

Kävimme myös näiden kaikkien talonäytöissä tutustumassa laatuun ja jälkeen. Tosin osa näytöistä ei antanut näistä  ihan oikeaa kuvaa (tai ainakaan sitä, mitä me olisi haluttu nähdä), sillä näyttö järjestettiin valmiissa talossa, jonka talotehdas oli toimittanut vesikattovalmiina tai vvv-pakettina ja joku muu oli tehnyt suuren osan näkyviin jäävistä pinnoista.

Yleisesti ottaen talofirmat ottivat hyvin tarjouspyynnön jälkeen yhteyttä meihin, ja osaa kontaktoimme jo talonäytöissä tai kesän asuntomessuilla. Ainoastaan Design-talolta emme useammasta pyynnöstä huolimatta koskaan saaneet tarjousta tai edes muuta yhteydenottoa heidän edustajaltaan, joten se jäi heti alkuvaiheessa  pois laskuista. Kaikkien muiden kanssa istuimme loppuvuoden aikana alas muutamaksi tunniksi ja kävimme läpi heidän tarjontaansa tarjousta varten . Samalla hahmotimme itse paremmin, että mitä ratkaisuja haluamme taloon ja myös opimme matkan varrella talofirmojen edustajilta paljon uutta rakentamisesta, talon rakenteista ja rakennuttamisprosessiin liittyen. Usein tuntui että uutta tietoa tulvi, mutta kaikkea ei ehtinyt käsitellä. Yllättäen myös saimme paljon ristiriitaistakin tietoa, ihan jopa määräyksiin liittyen.

Kannustalokin tippui pois laskuista pian, sillä heidän edustajansa ilmoitti, että jo pohjan piirrättäminen kestää useamman viikon ja tarjouksen laskenta jopa muutaman kuukauden. Meidän aikatauluun tämä ei riittänyt.

Meillä on jo vastaava mestari mukana projektissa ja käytimme muutamassa vaiheessa talotoimittajien tarjousten katselmoinnissa hänenn ammattitaitoaan hyödyksi. Suosittelen tätä muillekin, ehdottamasti! Kun saimme ensimmäisen tarjouksen, jossa oli mielestämme kattava toimitussisältö lueteltuina, annoimme sen vastaavalle luettavaksi ja kommentoitavaksi. Tuloksena oli viisi sivua kommentteja, että mitä tarjouksesta puuttuu, mitä hän pitää hyvänä ratkaisuina ja mitä kannattaisi vaihtaa paremmaksi tai muistaa huomioida jatkon tarjouskilapiluissa. Näistä olikin hyvä jatkaa eteenpäin. Toisen kerran annoimme hänelle hommia, kun olimme jo saaneet monta tarjousta ja viilanneet niitä tarpeisiimme. Vastaava luki läpi kaksi potentiaalisinta tarjousta vielä ja taas kommentoi niitä sekä lisäksi auttoi meitä arvioimaan näistä puuttuvien työvaiheiden tai osa-alueiden kustannuksia. Kysyimme häneltä tietysti myös kokemuksia ja että mikä vaikutelma hänellä on kyseisten toimittajien laadusta.

Vertailimme tarjouksia laadullisesti, rakenteita ja kustannuksia monen sadan rivin excelissä, johon kirjasimme mukaan tarjoukseen kuuluvat asiat ja ne mitkä eivät kuuluneet tarjoukseen ja tulisivat siis meidän hoidettavaksemme. Näille tarjoukseen kuulumattomille asioille (jotka kuitenkin täytyy tehdä jotta talosta saadaan meille koti) selvittelimme myös hintaa, jotta saimme laskettua joka tarjouksen perusteella meille koituvan kokonaiskustannuksen ko tapauksessa ja näitä sitten vertailtiin keskenään.

Kuvassa pienen pieni osa Talopakettien vertailu-excelistä, riveillä eri osa-alueet ja vertailtavat asiat, sarakkeissa värein eroteltuna kukin talotoimittaja.


Vertailutekijöinä oli hinta, rakenneratkaisu, muut kommentit sekä oman työn osuus ja kokonaisuutta verrattiin tietenkin meidän maksimibudjettiin. Tarjouksissa oli todella paljon eroavaisuuksia, mitä oli laskettu mukaan ja osassa niitä puuttuvia asioita ei ollut vain mainittu lainkaan eli ne piti erikseen ymmärtää kysyä, tällaisia olivat esimerkiksi tiiveysmittaus, pääsuunnittelija, kvv-ja iv-vastaava, rakennusaikainen siivous, telineet, jne. Näistä puuttuvistakin tuli joissain tapuksessa suuret summat. Yhteenvetona voi sanoa, että vertailu ei ollut helppoa ja kun kaikkea ei kuitenkaan voi mitata suoraan tai pelkästään euroissa vaikka ne eurot tärkeitä ovatkin. Kannattaa kuitenkin tässä vaiheessa olla tarkkana ja perata tarjouksia tiheän kamman kanssa.

Ratkaisuiden joustavuus, laatu ja hyvät tekijät sekä hyvä maine ja muiden hyvät kokemukset , sekä kokonaisuuden hinta olivat suuressa roolissa valintaa tehdessä. Kuulimme matkan varrella paljon kauhutarinoita, mutta myös onnistumisia ja kehuja. Toiset talofirmojen edustajat myös osasivat hommansa paljon paremmin kuin toiset, silläkin on merkitystä, sillä oletettavasti kyseisen henkilön kanssa tullaan olemaan jatkossakin tekemisissä paljon. Loppusuoralla kilpailussa olivat mukana Evesa, Kastelli, Jukkatalo ja Timpuriduo.

Aikamme tarjouksiin perehdyttyä, asiaa selviteltyä ja kustannustaulukkoa Excelissä pyöriteltyämme päädyimme siihen, että ottaisimme paketin levyvalmiina ja tekisimme lopuista osan itse tai talkoovoimin ja osan teettäisimme itse valituilla (tai muiden suosittelemilla ) ammattilaisilla.´Tämä rajasi osan toimittajista pois. Arvostimme myös sitä, että vastaukset kysymyksiimme saatiin suoraan ja nopeasti kontaktihenkilöltä.

Lopussa loppusuoralla olivat enää Jukkatalo ja Timpuriduo, iso ja pieni vastakkain. Uskoimme että molempien kanssa meille saataisiin aikaan hyvä talo, mutta nyt oli vaan valittavana että kumman kanssa lähtisimme tekemään yhteyistyötä. Aika monen väännön ja lisäkysymysten ja tarjouksen täsmennyksen jälkeen lopulta teimme sopimuksen Timpuriduon kanssa. Meidän talo siis tehdäänkin pitkästä tavarasta, eikä elementeistä niin kuin vielä kesällä kuvittelimme! Ja nyt ainakin tiedämme varmasti henkilöt, jotka talomme tekevät ja pääsemme suoraan heidän kanssaan juttelemaan.

Aika näyttää, miten yhteistyö sujuu, mutta alku ainakin on erittäin lupaava!

perjantai 15. helmikuuta 2019

Talon pohjan luonnostelu - osa2


Olimme jo kartoittamassa arkkitehtejä talomme suunnitteluun, kun  tutustuimme Pirkanmaalla toimivaan Evesa-talot firmaan ja heidän toimitussisältöönsä. Heidän edustajansa mainosti meille, että voisimme ostaa heiltä pelkän arkkitehdin tekemän pohjan suunnittelun. Emme siis sitoutuisi  talofimaan vielä, vaan jos päädymme tilaamaan talon heiltä, suunnittelu on ilmainen , mutta jos päädymme toiseen talofirmaan, suunnittelusta laskutetaan etukäteen sovittu hinta. Ja tärkeänä tekijänä, että suunnittelukierrosten määrää ei ollut rajoitettu.

Valmistauduimme ensimmäiseen tapaamiseen arkkitehdin kanssa toivomuslistan ja tontin tietojen kanssa ja hän saikin heti hyvin kiinni ajatuksistamme ja hänen ehdottamissaan luonnoksissa oli heti paljon hyvää. Talon sijoittelusta tontille olimme aika yksimielisiä alusta lähtien ja se menikin lähes täysin kaavaan merkityn rakennusalan mukaisesti.  Muitakin talon ja etenkin autokatoksen sijoitteluvaihtoehtoja mietittiin, mutta aina palattiin alkuperäiseen ideaan. Itse talon huoneiden koot, sijainnit ja muodot sekä etenkin kulku niihin olikin sitten pidempi prosessi ennenkuin palaset sopivat paikoilleen. Alusta lähtien keskeisinä ajatuksina oli hyödyntää ilmansuuntia ja valoa sekä tämän lisäksi luoda yhtenäiset oleskelutilat eli K+RT+OH, sijoittaa makuuhuoneet omaan rauhaansa ja vanhempien makuuhuoneen läheisyyteen pesutilat. Lisäksi 2 vessaa tarvittiin, mielellään hieman eri puolille taloa.  Keittiöstä halusimme näkymän kadulle/sisääntulopihalle, ja taas olohuoneesta näkymän isommaksi jäävälle suojaisemmalle oleskelu-takapihalle, jonne myös terassien haluttiin aukeavan, samoin kuin uloskäynnin pesutiloista kodinhoitohuoneen kautta. Tontin/talon pohjoisin reuna haluttiin käyttää autojen parkkeeraukseen ja varastoinnille. Lisäksi tontillamme on rasitteena sen pohjois/koillisreunassa kunnan putkitus, johon ei saa rakentaa, joten tämä rajoitti osaltaan yllättävänkin paljon rakennusten sijoittelua, vaikka iso 1500 neliön tontti meillä onkin.

Aika monta pohjakuvaa tai versiota pohjasta arkkitehti sai piirtää, mutta hyvin hän aina jaksoi kuunnella huolemme ja kommenttimme. Itseltäkin meinasi matkan varrella jo usko loppua, ajatukset mennä sekaisin ja moneen kertaan tuli mietittyä, mikä tulevassa talossa on tärkeintä ja millainen arjessamme ja meidän perheelle oikeasti olisi toimivin ratkaisu. Edelleen kävimme talofirmojen näytöillä mittailemassa ja katselemassa huoneiden kokoja ja ihmettelemässä tai ihailemassa pohjaratkaisuja ja materiaalivalintoja. Monet näytöt kuitenkin järjestettiin tyhjissä taloissa, joten mittasuhteiden hahmotus oli vaikeampaa kuin kalusteiden kanssa.

Lopputuloksen ja talon tilojen kuvitteleminen etukäteen näkemättä niitä oikeasti on todella hankalaa. Montaa suunnitelmaa tuli testattua mahdollisuuksien mukaan nykyisessä kodissamme mittailemalla, vertailemalla ja huonekalujen paikkoja siirrellen ja tehden kuvitteellisia seiniä, jotta hahmottaisi, onko olohuoneelle varattu tila iso, liian pieni vai sopiva. Tämä auttoi ainakin minua todella paljon ymmärtämään huoneiden kokoa ja etenkin mahdollisen kalustuksen sopimista sinne. Puoliso keksi myös ottaa käyttöön Floorplannerin suunnitteluohjelman, jolla saatiin itse testattua myös 3D-muodossa pohjapiirustuksia, että miltä ne tilassa "seisten  ja liikkuen" voisivat tuntua ja näyttää. Tämä selvensi omia ajatuksia vielä entisestään lisää ja pohjan valinta varmistuikin tämän avulla. Voisinkin suositella myös talotehtaille vastaavaa palvelua, asiakkaat varmasti arvostaisivat asiaa. Tätä nimittäin vain aniharva talotehdas tarjoaa, vaikka tuolla floorplannerillakin maallikkokin aika nopeasti piirtelee pohjan mitoilleen.

Lopulta parin kuukauden veivaamisen, miettimisen ja muokkaamisen jälkeen päädyttiin loppuvuoden 2018 aikana pohjaan, jossa saatiin toteutumaan lähes kaikki alkuperäisistä toiveistamme samalla tontin mahdollisuudet, näkymät ja ilmansuunnat huomioiden. Nyt talo tuntuu jo omalta pohjaratkaisun suhteen! Tosin vielä tämänkin jälkeen saattaa pientä viilausta joutua tekemään mm. kiintokalustesuunnittelun myötä ja ikkunoiden kokojen ja sijainnin suhteen.

Tällä pohjalla olisi tarkoitus edetä ja lähteä kilpailuttamaan talotoimittajia.


keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Asta-messuilla 2019 kurkkimassa tarjouksia ja ideoita

Helmikuun alussa käytiin Asta-messuilla Tampereeella ja itse asiassa käytimme messuihin 2 päivää, kun saimme lastenvahdit sopivasti, niin pääsi rauhassa kiertämään messuja ja kysylemään esittelijöiltä.

Talotehtaiden edustajia näkyi paikalla olevan paljon ja osassa tuttuja edustajiakin, mutta niihin, meillä ei enää ollut tarvetta perehtyä. Tästä asiasta tulossa ihan oma postauksensa kohtapuoliin.

Etukäteissuunnitelmana oli tutustua etenkin takkoihin ja kysellä niistä ja niiden toiminnasta lisää. Myös sodinkoneet kiinnostivat, sekä maalämpö.

Messuilla tuli kuitenkin myös kurkittua yllättävän paljon muutakin, mm tutkittua läheltä että minkänäköiseltä se meillekin tuleva kato läheltä näyttää, keittiökaapistoja availttiin myös ahkeraan sekä kävimme testaamassa jokaisen liesi+integroitu liesituuletin-yhdistelmän (Näitä olikin messuilla monelta merkiltä näytillä), lattiamateriaaleja vertailtiin, paljon oli myös liukuovia ja kaapistoja jsekä niiden sisusteita.

Alla kuvakoostetta messuilta.





Tämän kaltaista takkaa ollaan mietitty, mutta mukaan pitäisi vielä saada haudutus-/leivinuunikin. Yllättäen ei ollutkaan paljoa messutarjouksia takoissa.



Säilytysratkaisuita tutkittiin, etenkin kenkien säilytykseen löytyi uusia ideoita, tässä messujen bongauksia. Mielestäni siis perinteinen hylly 60cm syvässä kaapinrungossa on huono tai ainakin tilaa hukkaava ratkaisu, jotain muuta siis täytyy keksiä, mutta saa nähdä, miten me kenkäsäilytys toteutetaan. Tavan pitäisi kuitenkin olla helppo ja nopea käyttää, että kegät löytäisivät tiensä säilytyspaikaan eivätkä jäisi eteisen lattialle. Elfalla oli myös näytillä laatikkoon laitettavia tilanjakajia, nämäkin näyttää näppärältä.
 

 









Ja sitten ne liedet, joihin on integroitu keskelle aktiivihiilisuodattimella toimiva liesituuletin. Osaa  päästiin testailemaankin. Messuilla oli mallit ainakin seuraavilta merkeiltä AEG, Bora, Bosch, Miele, Elica.  Toki myös muitakin kodinkoneita tutkittiin ja itseasiassa tilattiinkin jo konepaketti meidän uuteen taloon, vaikka taloa ei ole vielä aloitettukaan :)

Tässä Mielen versio testissä, hyvin nämä kaikki näyttivät vesihöyryn sieppaavan kattilasta ja ainakin esittelijät kovasta mainostivat, että myös käryt ja hajut ja rasvat jää jo heti alkuunsa tuoho liesituulettimeen ja sen rasvasuodattimeen (jotka lähes joka mallissa sai pestä astianpesukoneessa) ja hajut jää sitten aktiivihiilisuodattimeen ennen kuin leviää huoneilmaan. Äänitasotkin näissä olivat pienemmät kuin meidän nykyisessä liesituulettimessa. 

Meidän tuleva liesi on tämä Bochin versio, jännityksellä jäämme odottamaan että päästään testaamaan sitä ihan omassa uudessa keittiössä. Alla vielä kuva sen  alla olevista rakenteista, putkista, mottoreista tms eli tämän verran se vaatii kaapistosta tilaa. Alle mahtuu vielä laatikostojakin hyvin.



Huhtikuussakin näyttäisi olevan kiinnostavat messut, täytyypä nämäkin laittaa jo kalenteriin!


tiistai 29. tammikuuta 2019

Talon pohjan luonnostelu -osa 1

Blogissa on ollut loppuvuoden 2018 aikana aiottua enemmän hiljaiseloa, mutta todellisuudessa olemme pää sauhuten miettineet ja suunnitelleet tulevan talomme pohjaa ja sitä onkin sitten väännetty ja käännetty lähinnä allekirjoittaneen halusta tai toiveista.  Ja samalla ollaan yritetty käyttää aika hyväksi ja tutkia ja perehtyä jo hieman ennakolta rakenne-, tekniikka-ja materiaaliratkaisuihin, mitä taloomme haluamme.

Aluksi selasimme monen talotoimittajan kirjoja läpi, mutta tontille, sen ilmansuuntiin ja meidän tarpeisiin ja toiveisiin sopivaa pohjaa ei  meinannut löytynyt, tai ainakaan mikään ei kolahtanut kovaa. Aloimmekin miettimään, että mitä jos piirrättäisimme pohjan arkkitehdillä ja sitten kilpailuttaisimme sen talotoimittajilla, kun niin monet mainostavat, että tekevät taloja myös asiakkaan omasta pohjasta. Päätimme siis lähteä tälle tielle.

Talopohjien mallikuvia kertyi valtava pino.
Näitä on tullut moneen kertaan tutkittua ja ovatkin olleet hyvänä idealähteenä.

Aluksi jatkoimme talokirjojen ja netistä löytämiemme pohjakuvien selaamista ja yritimme itse niiden pohjalta luonnostella sopivaa pohjamallia tontillemme ja tarpeisiimme. Näitä tuli tehtyä aika monta versiota!





Erilaisia luonnoksia tuli itse piirreltyä melkein muutaman ruutupaperivihkon verran.
 Näissä vasta lähinnä yritetty hahmottaa tilanjako ja suuntia verrattuna tonttiin.

Lähtökohtana suunnittelulle oli edelleen tietenkin tontti ja sen kaava sekä ilmansuunnat.

Matkan  varrella ja tehdyn suunnittelun ja mietintätyön kautta selkiytyi meidän tärkeimmät kriteerit pohjassa: halusimme yhtenäisen ison oleskelutilan eli Keittiö- Ruokailutila-Olohuone yhdistelmän, ja joka olisi valoisa ja parhaisiin ilmansuuntiin ja näkymiin. Lisäksi keittiöstä tuli olla näkymä kadun puolelle/sisääntulosuuntaan jollaina tavoin, kun taas olohuoneen puolen näkymästä halusimme yksityisemmän eli takapihan suuntaan.

Toinen tärkeä suunnittelua ohjaava toiveemme oli saada makuuhuoneet ja ainakin lasten makuuhuoneet hieman erilleen oleskelutiloista eli omaan rauhaansa ja mielellään näiden läheisyyteen pyykkihuolto ja pesutilat sekä toinen wc. Näiden ilmansuuntiakin mietimme, että kulku pesutoiloista ulos täytyisi olla rauhallisempaan/suojaisampaan suuntaan takapihamme puolelle, ja mielellään makkarien ikkunatki pois etelän paahteesta.  Mielikuvissamme lasten huoneet sijoitettiin vierekkäin.

Pohjassa taas sijoittelultaan pystyimme joustamaan (tai näiden kohta ei ollut niin tärkeä) työ/monitoimihuoneen sijoittelusta, eteisen sijainnista, sekä toisen wc:n sijainnista.

Pitkään myös mietimme pitäisikö kuraeteisen olla kodinhoitohuoneen yhteydessä niinkuin monissa valmiissa pohjissa on vai erillään kodinhoitohuoneesta tai ulko-oven ja eteisen läheisyydessä. Eteisen läheisyyteen olimme varmoja, että haluamme erillisen vaatehuoneen, joka nykyisessä asunnossamme on koettu toimivaksi ratkaisuksi (vaikka pieni onkin kooltaan).


sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Ensimmäinen kilpailutus -vastaava mestari

Tontin oston jälkeen seuraava tulevaan taloon ja tonttiin liittyvä tärkeä asia oli vastaavan mestarin (eli vastaavan työnjohtajan) etsintä mukaan projektiimme.

Sen verran olimme jo tutustuneet talotoimittajien tarjontaan, että huomasimme osan toimittajista sisällyttäneen oman vastaavan mestarin pakettiinsa. Meistä ajatus tuntui kuitenkin erikoiselta ja halusimme nimenomaan meidän puoliamme pitävän, itse palkatun vastaavan mukaan hankkeeseen.

Kyselimme kokemuksia ja suosituksia tutuilta ja etsimme rakennusaiheisista blogeista vinkkejä, mitä kannattaa huomioida vastaavaa mestaria etsiessä. Blogeista löytyikin hyviä ja tärkeitä asioita listaan, joita ei olisi itse osattu ajatella.

Vastaavan mestarin kriteereissä ja hankinnassa pidimme tärkeimpän vastaavan kokeumusta, osaamista, samankaltaista ajatusmaailmaa kuin meillä laatuasioihin, ja rakentamisen kriteereihin liittyen. Myös into työhönsä, halu puuttua ongelmiin ja etenkin todellinen kiinnostus neuvoa meitä -ensimmäistä taloa rakennuttavia - kaikissa eteen tulevissa ongelmakohdissa olikin tärkeässä roolissa valintaa tehdessä.

Päädyimme lopulta haastattelemaan pidemmin vain kahta vastaavaa mestaria. Toinen löytyi blogin suositusten kautta sekä myös näkyvänä mielenkiinnon herättäjänä oli hänen om asuntomessutalonsa, jota olimmekin aikoinaan käyneet messuilla katsomassa. Toisen vastaavan mestarin löysimme tulevan naapurimme vinkkaamana.

Molempien tarjous oli samaa luokkaa hinnaltaan, ja ns kaiken sisältävä paketti, jota ei ollut rajoitettu tuntimääriin.

Molempien kanssa tuntui ajatukset hyvin kohtaavan, mutta valinta oli aika selvä ja kohdistui naapurin vinkin perusteella löydettyyn vastaavaan mestariin, joka itsekin asui samassa naapurustossa.

Uskon että meidän puolia pitävä, kokenut, neuvova ja laadusta huolehtiva vastaava mestari on avainasemassa taloprojektin onnistumisessa.