perjantai 27. heinäkuuta 2018

Talotoimittajien näytöillä

Koko kevät ja kesä ollaan käyty ahkerasti Tampereen ja lähialueen talonäytöillä, joissa eri talotoimittajat esittelevät tuoreita kohteitaan ja toimintaansa. Nämä eivät siis ole myytäviä asuntoja vaan talofirmat ovat rakennuttaneet ne (talon etukäteen ostaneelle) perheelle joko omista malleistaan, tai useimmiten ainakin hieman muokattuna versiona.

Näytöillä on tullut jo käytyä niin paljon, että tuttujakin naamoja niillä näkyy. Yleensä näille näytöille voi mennä käymään ilmoitetulla aikavälillä itselleen sopivana aikana ja katsojia yleensä onkin paljon. Yhdellä näytöllä tosin olimme melkein koko ajan yksin vain esittelijöiden kanssa ja osin se oli hyvin kiusallistakin, kun paikalla oli perheemme lisäksi 1 talofirman edustaja, 1 pankin edustaja, 1 keittiövalmistajan edustaja ja 3 kiinteistövälitysfirman edustajaa ja kaikki ns katsoivat olan yli mitä teimme tai katsoimme.

Paljon erilaisin pohjaratkaisuja, sisustuksia, tontteja ja taloja on nähty. Ollaan yritetty aina tarkistella pohjaratkaisua ja minkä kokoisia huoneita näytön huoneet ovat ja sitä kautta hahmottaa, minkä kokoisia huoneita me tarvitaan. Toinen, mihin ollaan kiinnitetty huomiota, on työn jälki ja viimeistelyn laatu, sitäkin on ollut laidasta laitaan. Tietysti myös ollaan katsottu, että haluttaisiinko me saman väristä ja kokoista laattaa pesutiloihin, tai miltä näyttää vino sisäkatto tai isot ikkunat.

Tutuksi on tullut ainakin Kastelli, Kannustalo, Sievitalo, Dekotalo, Designtalo ja Evesa. Osan kohteita useampiakin on käyty katsomassa. Saattoi joku listalta unohtuakin.

Talonäytöissä eroja talotoimittajien välillä on vaikea havaita, vaan erojen huomaaminen ja vertailu vaatii paljo lisätyötä ja perehtymistä lähemmin talotoimittajien toimitussisältöihin ja hintoihin. Erot muodostuvat lähinnä valittavissa olevista materiaaleista ja muutoksissa tai valinnanvapaudessa mikä asiakkaalla on pohjaratkaisun ja materiaalien muokattavuuden suhteen. Sekä tietenkin tarjolla olevien valmiusasteen mukaan. Lähes kaikki nämä tarjoavat elementtivalmisteisia puurunkoisia taloja, pieniä eroja on havaittavissa elementtien ja kasauksen suhteen. Jokatapauksessa hintavertailu eri talotoimittajien välillä tuntuu olevan todella hankalaa ja melkein vaatii tietyn pohjakuvan, jolla lähtee kilpailuttamaan.

Näytöt ovat kuitenkin olleet hyödyllisiä ja helppoja tapoja päästä näkemään eri talomalleja ja talofirmojen edustajia ja jututtumaan heitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti